Lehtirovan tuulipuisto avasi Ruotsin markkinat

03.09.2018

Lehtirovan tuulipuistoprojekti oli Empowerille merkittävä strateginen avaus Ruotsin markkinalle ja on vahvistanut OX2:n ja Empowerin pitkäaikaista yhteistyötä tuulivoimarakentamisessa.

Empower on yksi tuulivoimayhtiö OX2:n rakennuttaman Lehtirovan tuulipuiston pääurakoitsijoista. Pohjois-Ruotsiin rakenteilla oleva 41 tuulivoimalan tuulipuisto sijaitsee Pajalan ja Jällivaaran kuntien alueella. Tuulipuiston odotetaan valmistuvan vuoden 2018 loppuun mennessä, ja puiston sähköntuotannon arvioidaan olevan noin 490 GWh vuodessa, mikä vastaa noin 98 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta.

Empower on suunnitellut ja rakentanut tuulipuiston 41 tuulivoimalan tarvitseman tieverkoston, nostoalueet, perustuspohjat sekä perustukset. Empower on vastannut myös koko työmaan turvallisuussuunnittelusta ja kulkemisohjeistuksesta. Tuulipuisto oli Empowerin porfolion isoin yksittäinen tuulipuistoprojekti vuoteen 2017 mennessä ja ensimmäinen tavoitellulle Ruotsin markkinalle. Lehtirovan tuulipuisto on iso jo voimalalukumäärän perusteella, mutta erityisen mittavan hankkeesta tekee normaalia pidemmät etäisyydet puistossa.

Empower aloitti rakentamisen lokakuussa 2016 maanrakennuksella, joka jatkui läpi talven. Huhtikuussa 2017 Empower aloitti tuulivoimaloiden perustusten rakentamisen. Haastetta rakentamiseen toi alueen pitkä ja runsasluminen talvi, mikä hieman hidasti perustusten valun aloitusta. Valurytmiä säätämällä aikataulussa kuitenkin pysyttiin. Valutyöt jatkuivat aktiivisena kesästä loppusyksyyn, jolloin viimeisen tuulivoimalan perustukset saatiin valmiiksi.

Empower saavutti kaikki vuoden 2017 aikataululliset tavoitteet ja piti kiinni kuukausittaisista ennusteista osaavan henkilöstön ja huolellisen valmistautumisen ansiosta: projektisuunnitelman lisäksi Empowerin asiantuntijat laativat työn suunnitteluvaiheessa kriittisimmistä osioista riski- ja varautumissuunnitelmat.

OX2 on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Empowerin kanssa.

– Empower on aina suhtautunut kysymyksiin tai ongelmatilanteisiin erittäin ammattimaisesti, ja kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan aikataulussa. Suosittelen Empoweria yhteistyökumppaniksi myös tuleviin OX2:n projekteihin, sanoo OX2:n projektipäällikkö Björn Olofsson.

Myös yhteistyö alueen muiden urakoitsijoiden kanssa on sujunut hyvässä ja rakentavassa hengessä.

Tunnisteet
Kestävä energia
Tuulivoima