5 vinkkiä tietoturvallisempaan arkeen

11.02.2019

Tietojärjestelmät, tietoverkot sekä tiedonsiirto ja -käsittely ovat jokaiselle meistä arkipäivää niin työpaikoilla kuin kotonakin. Digitalisaatio megatrendinä on rantautunut myös meille Pohjolaan, ja datan määrä vain kasvaa. Tästä kertoo muun muassa viime vuonna julkaistu tutkimus, jonka mukaan juuri me suomalaiset olemme maailman ahkerimpia mobiilidatan käyttäjiä. Tietoturvallisuus on asia, jonka usein oletetaan olevan kunnossa kaupallisia tuotteita ja palveluita kulutettaessa. Harva meistä on kuitenkaan kouluttautunut siihen, mitä kaikkea tietoturvallisuus oikeasti pitää sisällään. Suurin riski tietoturvan suhteen piileekin meissä ihmisissä ja tavassamme käsitellä tietoja.

Seuraavat viisi vinkkiä sopivat niin kotiin kuin toimistolle, ja ovat tärkeitä asioita opetella jo ennen alakoulua.

1. Pidä kotikoneidesi tietoturvapäivitykset ajan tasalla

Päivitykset kannattaa laittaa automaattisesti latautumaan vähintään viikottain, eikä päivittäin tehtävä automaattitarkistus ole lainkaan huono idea. Muista päivittää myös kotona olevat älylaitteet, kuten puhelin, televisio, älykello, älyjääkaappi, koiratutka... eli kaikki niin sanotut IoT-laitteet, joiden päivitykseen saat vinkkejä laitevalmistajien kotisivuilta. Eihän kotona oleva wlan-reititin jää päivityksiä vaille? Se on sinun reittisi internetin ihmeellisyyksin ja toisinpäin – reitti sinun kotilaitteisiisi. Pidäthän siinä olevan palomuurin aina päällä.

2. Pidä huolta salasanoistasi

Salasanojen pitää olla riittävän pitkiä ja monimuotoisia (isot ja pienet kirjaimet, numerot ja erikoismerkit). Kokeile salasanalausetta, sillä se on helpompi muistaa. Tärkeää on pitää omat ja työpaikan salasanat erillään. Moni työnantaja tarjoaa myös salasanan suojaamisohjelman kotikoneelle – kannattaa kysyä sen saatavuudesta!

3. Lataa ohjelmistoja vain tunnetuista paikoista

Ohjelmistot on turvallisinta ladata vain valmistajan omilta sivustoilta. Varmista, että mahdollinen jälkikasvusi (tai vanhempasi) ymmärtävät tämän asian, sillä haittaohjelmia saatetaan laittaa ohjelmistojen sisään. Sama periaate koskee myös sosiaalisessa mediassa olevia pelejä ja kilpailuja. Klikkaamatta jättäminen on joskus viisauden merkki.

4. Varo tietojen kalastelijaa

Kyberhuijaukset ovat lisääntyneet viime aikoina valtavasti, sillä verkossa huijaukset leviävät laajasti pienellä vaivalla. Tämän vuoden Kybersäässä varoitettiinkin tiedonkalastelun vain lisääntyvän. Ole kriittinen tuntemattomasta numerosta puhelimeen tulevien viestien suhteen erityisesti silloin, kun viesti on englantia tai kömpelöä suomea ja siinä kehotetaan ryhtymään toimenpiteisiin - kyseessä saattaa nimittäin olla huijausyritys. Jos kuitenkin päädyt tietojasi kysyvälle verkkosivulle, kokeile syöttää ensin tekaistut tunnukset tai olemattomat yhteystiedot. Jos ne kelpaavat, on sivu suurella todennäköisyydellä huijaus. Varotaan näitä huijausmaileja, tekstiviestejä ja puhelinsoittoja ja varoitetaan lähimmäisiämmekin näistä vaaroista.

5. Ollaan somasti somessa

Muistathan myös sosiaalisen median kultaisen käyttösäännön. Somessa ei kannata huudella mitään sellaisia asioita, mitä ei voisi kuuluttaa esimerkiksi työpaikalla tai vaikkapa torilla kaikkien kuullen. Some ei unohda. Erityisesti nuorisolle on tarpeen muistuttaa, että ihan kaikkien kanssa ei ole pakko asioida. Jos asiattomuuksia nousee esiin, niin nostetaan ne rohkeasti käsiteltäväksi.

Blogin on kirjoittanut Empowerin Timo Wiander, Information Security Manager

Tunnisteet
Tietoturva