Empower ja Fingrid solmivat 20 miljoonan euron arvoisen urakkasopimuksen

11.04.2014

Empower Oy ja Fingrid Oyj solmivat 1.4.2014 erittäin merkittävän urakkasopimuksen 400 kV voimajohdon rakentamisesta. Voimajohtourakan kokonaishinta ilman optioita on 20 miljoonaa euroa. 

Voimajohtohanke liittyy Fingridin käynnissä olevaan Pohjanmaan sähkönsiirtoverkon laajamittaiseen investointiohjelmaan, missä pääosin 1970-luvulla rakennettu ja siirtokyvyltään riittämätön ja jo ikääntynyt 220 kilovoltin verkko korvataan kokonaisuudessaan uudella verkolla. Kaiken kaikkiaan Pohjanmaalla valmistuu vuoteen 2017 mennessä 400 kilovoltin rengasverkko Porista Ouluun, viisi uutta sähköasemaa ja 350 kilometriä 400 kilovoltin voimajohtoja. 

Empower toteuttaa verkon ensimmäisen osuuden joka sijoittuu välille Hirvisuo (Kokkola) – Kalajoki. Johdon kokonaismitta on kokonaiset 79,5km, josta 400/110kV yhteisrakennetta on 39,5 km. Lisäksi hanke pitää sisällään 220kV isoja johtojärjestelyjä. 

"Hankkeella luodaan edellytykset uuden tuuli- ja ydinvoiman verkkoon liittämiselle sekä luodaan verkkoratkaisu pitkälle tulevaisuuteen", toteaa Fingridin varatoimitusjohtaja Kari Kuusela

Hanke käsittää sekä uuden voimajohdon rakentamisen että vanhan purkamisen. Johdon rakennustyöt alkavat heti ja johto valmistuu 20.10.2016 mennessä. 

"Tämä 20 miljoonan euron hanke on erittäin merkittävä projekti Empowerin Suomen ja Viron yksiköille. Hankkeella on suuri työllistävä merkitys ja se vahvistaa Empowerin markkina-asemaa edelleen Suomessa. Sopimuksen solmiminen osoittaa maiden rajojen ylittävän kompetenssien hyödyntämisen toimivuuden", toteaa Empowerin Sähköverkkodivisioonan johtaja Timo Kiiveri

Fingridin Pohjanmaan sähkönsiirtoverkon kehittämisestä voi lukea lisää Fingridin verkkosivuilta osoitteessa: http://www.fingrid.fi/fi/ajankohtaista/tiedotteet/Sivut/Länsirannikolla-tuotettu-sähkö-kulkee-pian-pitkin-uudistettua-valtaväylää.aspx 

Lisätietoja Empowerilla antaa: 

Empower Oy, Timo Kiiveri, Sähköverkkodivisioonan johtaja 
timo.kiiveri[at]empower.fi, puh. +358 40 5433039 

Empower Oy, Ville Malkamäki, Voimajohdot -yksikön johtaja
ville.malkamaki[at]empower.fi, puh. +358 44 4252444

Empower konserniviestintä
empower.communications[at]empower.eu
Empower Media Desk puh. 040 6417 000 (arkisin klo 9-16)

Aihealueet
  • Tiede, tekniikka
  • Televiestintä
  • Energiakysymykset
  • Energia
  • Urakointi, koneet
  • Työpajateollisuus
  • Verkkopalvelut
Tunnisteet
kestävä energia
voimajohto
Yhteyshenkilöt

Empower konserniviestintä

Media Desk palvelee toimituksia arkisin klo 9-16

040 6417 000 empower.communications[at]empower.eu