Empower-konserni aloittaa yhteistoimintaneuvottelut

06.11.2014

Empower-konserni aloittaa yhteistoimintaneuvottelut tuotannollista ja taloudellisista syistä kaikissa konsernin yhtiöissä. Suunniteltuina toimenpiteinä ovat irtisanomiset, määräaikaiset ja toistaiseksi tehtävät lomautukset enintään 80 henkilön osalta.

Empowerin Ruotsin toiminnoissa sopeuttamistoimenpiteet ovat osittain meneillään ja valmisteilla. Baltian toiminnoissa jatketaan jo käynnistettyjä toimenpiteitä.

”Konsernimme liiketoiminnot ovat käyttökatteeltaan voitollisia ja kasvun mahdollisuuksia on monilla sektoreilla. Yleinen markkinatilanne on ollut arvioitua heikompi ja talousnäkymät jatkuvat samanlaisena. Tämä vaikuttaa myös Empowerin toimintaan, ja tuloksemme ei ole tilanteesta johtuen yltänyt riittävälle tasolle. Meidän on myös varauduttava joissakin toiminnoissa hiljaisempaan talvikauteen sekä asiakkaiden tilaus- ja sopimusmuutoksiin. Joudumme siksi valitettavasti muiden yritysten tavoin sopeuttamaan toimintaamme vallitsevaan markkinatilanteeseen, jotta säilyttäisimme kilpailukykymme pitkällä tähtäimellä”, toteaa Empowerin toimitusjohtaja Eero Auranne.

Yhteistoimintaneuvotteluiden arvioitu kesto on noin kuusi viikkoa. Empower pyrkii hakemaan kaikkia keinoja vaikutusten minimoimiseksi.

Empower-konserniviestintä

Lisätietoja:

Empower-konserniviestintä
empower.communications(at)empower.eu
Empower Media Desk, Puh. 040 6417 000 (arkisin klo 9-16)

Empower on monikansallinen palveluyritys, joka auttaa pitämään yhteiskunnan pyörät pyörimässä ja parantaa asiakkaiden kilpailukykyä. Empower-konserni rakentaa, asentaa, huoltaa ja korjaa sähkö- ja televerkkoja, pitää kunnossa voimalaitoksia ja tehtaita sekä toimittaa IT-ratkaisuja ja tiedonhallintapalveluita. Empower palvelee yli sadalla paikkakunnalla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Liikevaihto vuonna 2013 oli 325 miljoonaa euroa ja yritys työllistää yli 2900 henkilöä. www.empower.eu

Aihealueet
  • Televiestintä
  • Energiakysymykset
  • Energia
  • Urakointi, koneet
  • Työpajateollisuus
  • Verkkopalvelut
Yhteyshenkilöt

Empower konserniviestintä

Media Desk palvelee toimituksia arkisin klo 9-16

040 6417 000 empower.communications[at]empower.eu