Empower pääurakoitsijana TuuliWatin Kalajoen, Raahen ja Simon tuulipuistohankkeissa −Myös Simon tuulipuiston 110kV:n liityntäjohdon urakointi Empowerille

11.08.2015

TuuliWatti Oy ja Empowerin Sähköverkkodivisioona ovat sopineet viiden tuulipuiston rakennusurakoista Perämeren rannikolla. Raahen Sarvankankaalle ja Simon Halmekankaalle rakennetaan uudet tuulipuistot, ja Kalajoen ja Simo Onkalon sekä Leipiön tuulipuistoja laajennetaan. Alueelle rakennetaan yhteensä 47 tuulivoimalaa. Empower vastaa myös Simon tuulipuiston 110 kV:n liityntäjohdon rakennusurakasta. Sopimuksien arvo on yhteensä noin 20 miljoonaa euroa. TuuliWatti investoi alueelle yli 200 miljoonaa euroa.

”Olemme tehneet jo pitkään yhteistyötä TuuliWatin kanssa. Olemme iloisia siitä, että laaja-alainen osaamisemme on vakuuttanut asiakkaamme, mahdollistaen yhteistyön laajentamisen nyt myös voimajohtohankkeisiin”, sanoo Empowerin Sähköverkkodivisioonasta vastaava johtaja Timo Kiiveri (President).

Empower toimii projektien pääurakoitsijana. Ne sisältävät teiden, nostoalustojen, puiston keskijänniteverkon, tietoliikenneverkon sekä sähköaseman rakentamisen. Liityntäjohtourakka sisältää yhteensä noin 45 kilometriä uutta 110 kV:n voimajohtoa Simosta luoteeseen, Keminmaassa sijaitsevalle Taivalkosken sähköasemalle. Empower vastaa myös projektien suunnittelusta ja johtamisesta sekä voimaloiden toimitusvalvonnasta.

”Yhteistyömme Empowerin kanssa 650 miljoonan euron, useita tuulivoimapuistoja käsittävän investointiohjelmamme ajan, on sujunut mallikelpoisesti. Pitkän yhteistyömme aikana yhteinen periaatteemme on ollut jatkuva toiminnan kehittäminen yhdessä kotimaisten paikallisten tekijöiden kanssa. Empower on pystynyt vastaamaan tuulivoimarakentamisen haasteisiin ja ylittämään odotuksemme, joten halusimme Empowerin myös projektimme viimeisen vaiheen pääurakoitsijaksi ja liityntäjohdon urakoitsijaksi”, sanoo TuuliWatin toimitusjohtaja Jari Suominen

Tuulipuistojen ja 110 kV:n voimajohdon rakentaminen alkavat vaiheittain tänä kesänä ja syksynä. Työt valmistuvat pääosin vuoden 2016 aikana.

Empower on johtava tuulivoimapalveluiden tuottaja Suomessa. Konsernin palvelut kattavat tuulipuistojen koko elinkaaren kehityksestä rakentamiseen ja ylläpitoon sekä 24/7 operointi-ja valvontapalveluihin.

Kuva Empowerin urakoimasta TuuliWatin Kalajoen Mustilankankaan tuulivoimapuistosta. 

Lisätietoa:
Timo Kiiveri, President, Sähköverkkodivisioona, Empower-konserni, puh. 040 543 3039, timo.kiiveri(at)empower.fi

Juha Lamberg, johtaja, Tuulivoima, Empower-konserni puh. 0500 515883, juha.lamberg(at)empower.fi

Markku Holappa, toimialajohtaja, Voimajohdot, Empower-konserni, puh. 0400 106 128, markku.holappa(at)empower.fi

Empower -konserniviestintä, Empower Media Desk (arkisin klo 9-16), puh. 040 6417 000, empower.communications(at)empower.fi

Aihealueet
  • Televiestintä
  • Energiakysymykset
  • Energia
  • Urakointi, koneet
  • Työpajateollisuus
  • Verkkopalvelut
Tunnisteet
kestävä energia
Yhteyshenkilöt

Empower konserniviestintä

Media Desk palvelee toimituksia arkisin klo 9-16

040 6417 000 empower.communications[at]empower.eu