Kiertotaloudella positiivisia ympäristövaikutuksia ja säästöjä talouteen

22.01.2020

Empowerin henkilöstöstä valtaosa työskentelee erilaisissa teollisuuden alojen tehtävissä, joissa asianmukaiset työvaatteet ovat olennainen osa työturvallisuutta. Vaatteiden altistuessa toisinaan kovallekin kulutukselle haasteellisissa olosuhteissa on materiaalin oikeanlainen laatu ja viimeistely tärkeää, sillä ne vaikuttavat suorituskykyyn ja kestävyyteen sekä pidentävät vaatteen elämää. Empower on tehnyt yhteistyötä Lindströmin kanssa lähes vuosikymmenen ajan vaatteiden vuokrauksessa ja viime vuosina vuokratyövaatteiden käyttöä on optimoitu yhdessä kiertotalouden oppien mukaisesti.

Empowerin työvaatehankinnoista vastaavan kategoriapäällikkö Petri Lehtisen mukaan työvaatepalvelussa on useita hyviä puolia.

– Tarkastelemalla aktiivisesti jokaista vuokrakäytössä olevaa vaatetta olemme viimeisen 7 vuoden aikana laskeneet yhden henkilön keskimäärin käytössä olevien vaatekappaleiden lukumäärää 9,4 vaatteesta 7,7 vaatteeseen, kun vastaava luku muilla saman alan yrityksillä on 9-10. Työvaatepalvelu joustaa tarpeidemme mukaan, sillä vaatteita voidaan ottaa Empowerilta Lindströmille takaisin varastoon ja käyttää uudelleen tarpeen mukaan vaikka toisilla Lindströmin asiakkailla. Näin ollen Empowerin varastoon ei jää turhaan käyttämättömiä ostovaatteita ja toki tämä näkyy myös säästöinä kustannuksissa. Vuokraamalla työvaatteemme voimme vaikuttaa myös syntyvien ympäristöpäästöjen määrään, sillä vaatteiden pesu tapahtuu Lindströmillä, Lehtinen kertoo.

Kiertotaloutta tutkivan Ellen MacArthur -säätiön raportin mukaan* nopein tapa edistää kiertotaloutta on pidentää tekstiilin elinkaarta eli käyttää sitä mahdollisimman kauan. Vaatteiden pesu ja huolto vaikuttavat merkittävästi niiden kestävyyteen ja mahdollisuuteen käyttää tekstiileitä pidempään, mikä on edellytys jätemäärän vähentämiselle. Lindströmin vuokratyövaateliiketoiminnan ydinosaamista on huolehtia huollon aikaisesta energiatehokkuudesta sekä ympäristöystävällisistä pesukemikaaleista ja jäteveden laadusta, jolloin hiilidioksidipäästöjä syntyy huomattavasti vähemmän kuin pesemällä vaatteet kotona. Empowerin tapauksessa vuosittainen laskennallinen hiilidioksidipäästöjen säästö yltää jo reiluun 19 000 kilogrammaan.

– Työvaatteiden lisäksi olemme siirtyneet mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään rullapyyhkeitä paperipyyhkeiden sijaan. Käyttämällä vuoden 2019 aikana 143 käsipyyherullaa meillä on jäänyt syntymättä 47 190 kappaleen jätevuori paperipyyhkeitä, mikä jo itsessään on aikamoinen kuorma pois jätteiden käsittelystä, Lehtinen päättää.

Lähde:

*https://www.ellenmacarthurfoundation.org/assets/downloads/A-New-Textiles-Economy_Full-Report_Updated_1-12-17.pdf

Tunnisteet
kiertotalous
vastuullisuus
Yhteyshenkilöt