Margus Veensalu nimitetty Empowerin Viron liiketoiminnan johtoon

29.01.2020

Margus Veensalu on nimitetty Empowerin Viron liiketoiminnan johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 17.2.2020 alkaen. Margus vastaa jatkossa Empowerin liiketoiminnoista Baltiassa ja raportoi tehtävässään konsernin toimitusjohtajalle Jari Onniselälle. Empower on Margukselle tuttu jo useamman vuoden takaa. Vuonna 2010 hän toimi Harjumaan maakunnan aluepäällikkönä ja vuosina 2011-2014 Empower AS:n maajohtajana. Vuosina 2014-2017 Margus vastasi Empowerin Baltian liiketoiminnoista.

Empower on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen Baltian liiketoimintojen kasvattamiseksi etenkin suurjänniteverkkojen, kuiturakentamisen ja uusiutuvan energian saralla. Baltian liiketoimintojen välistä sujuvaa yhteistyötä ja kannattavaa kasvua tukemaan Empower nimittää Veensalun vastaamaan konsernin liiketoiminnoista Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

 Empowerin tytäryhtiöt toimivat jo nyt yhteistyössä laajoissa Baltian alueen projekteissa, kuten Harku-Sindi-voimajohtoprojektissa. Jatkossa odotamme saavuttavamme entistä paremman kilpailuaseman Baltian liiketoimintojen pystyessä tarjoamaan joustavan resurssipoolin asiakkailleen. Olemme voittaneet merkittäviä kauppoja markkinoilla ja odotammekin vuoden 2020 yltävän Virossa parhaimmaksi 5-6 vuoteen. Toivotan Marguksen lämpimästi tervetulleeksi takaisin Empoweriin ja uskon, että hän kykenee vankan kokemuksensa ja tietämyksensä pohjalta jatkamaan onnistuneesti Baltian toimintojen vetämistä, toteaa Empower-konsernin toimitusjohtaja Jari Onniselkä.

Tunnisteet
nimitys
Yhteyshenkilöt