Kehitysjohtaja Jari Leppäalho

Tavoitteena paras asiakaskokemus

31.08.2018

Urani on edennyt Empowerissa vauhdilla ja työtehtävät ovat seuranneet toisiaan tiiviissä tahdissa. Nykyisessä tehtävässäni Connectivity-liiketoiminnan kehitysjohtajana olen työskennellyt syksystä 2015 alkaen.

Tarjoamme asennus-, ylläpito-, suunnittelu- ja rakentamispalveluja tietoliikenteen kiinteisiin ja langattomiin verkkoihin. Asiakkaitamme ovat teleoperaattorit, energiayhtiöt, teollisuus, kiinteistönomistajat ja -sijoittajat sekä kaupungit, kunnat ja muut julkisyhteisöt.

Empoweriin tulin yritysfuusion myötä vuoden 2008 lopulla. Olin valmistunut diplomi-insinööriksi pari vuotta aiemmin Tampereen teknillisestä yliopistosta, jossa opiskelin tuotantotaloutta.

Nopea urakehitys ja vaihtelevia tehtäviä

Empower-urani alussa työskentelin alueyksikön tuotanto- ja tulosvastuullisena. Perustettuamme projektitoimiston vastaamaan suurista toimitusprojekteista siirryin vetämään sitä.  Sain työskennellä myös monenlaisissa kehitysprojekteissa.

Pari vuotta myöhemmin etenin uusiin tehtäviin vastaamaan tietoliikenneverkon rakentamisen liiketoiminnosta. Tässä tehtävässä minulla oli tulos- ja tuotantovastuu valtakunnallisesta tietoliikenteen rakentamisen liiketoimintalinjasta.

Nykyisessä työssäni kehitysjohtajana vedän Suomen tietoliikenneorganisaation tuotannon kehitystä. Yhdessä tiimini kanssa kehitämme toimintatapoja ja jalkautamme yhteisiä toimintamalleja. Projekteissa teemme esimerkiksi prosessien uudelleen määrittelyjä, toiminnanohjausjärjestelmiemme kehitystä ja käyttöönottoa sekä kehitämme laatua ja asiakastyytyväisyyttä parantavia malleja ja työkaluja.

Asiakaskokemus ratkaisee

Työssäni olen myynnin ja tuotannon rajapinnassa. Pääsen miettimään mihin Empowerin kannattaa keskittyä seuraavaksi, toisin sanoen millainen yritys haluamme olla ja miten voisimme parantaa asiakaskokemusta tiukasti kilpaillulla alalla.

Työskentelen tiimini kanssa useankin erityyppisen hankkeen parissa. Tehostamme muun muassa eri paikkakunnilla tilojen käyttöä ja logistiikkaprosesseja kuten tavaravarastojen hallintaa. Työskentelemme paljon myös tilaus-toimitusprosessien parissa. Tällä hetkellä jalkautamme uutta toimintaprosessia ja siihen liittyvää ohjausjärjestelmää rakentamisen liiketoimintoihimme, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistäkin onnistuneemmin.

Projektityön imussa

Pidän erittäin paljon projektityöstä. Kehitysprojekteissa on mukana paljon ulkoisia ja sisäisiä sidosryhmiä, myös muista Empowerin toimintamaista. Yhteistyö eri maiden välillä onkin lisääntynyt ja saan tehdä töitä eri kulttuureista tulevien ihmisten ja tiimien kanssa. Parasta työssäni ja Empowerissa on työtehtävien monipuolisuus. Olen saanut olla eri tehtävissä ja oppinut katsomaan asioita eri näkökulmista.

Työssäni kehitysjohtajana tarvitsen hyvien organisointi-, projektinhallinta- ja johtamistaitojen lisäksi yhteistyö- ja kommunikointitaitoja. Asioita tulee viedä organisaatiossa eteenpäin hyvällä sykkeellä, toisia innostaen ja sparraten.  

Asiakas mukana kehitystyössä

Asiakkaiden tarpeet tulee ymmärtää, jotta voisimme palvella heitä entistä paremmin ja luomaan toiminnallamme lisäarvoa. Tämän vuoksi asiakkaat ovat tiiviisti mukana kehitystyössä. Suunnittelemme yhdessä mitä asioita meidän toimialalla tulisi viedä eteenpäin. Empowerissa tekemisen meininki on jatkuvaa, haluamme saada asioita aikaiseksi yhdessä.

Vapaa-aikana rentoudun liikkumalla. Toimin jääkiekkotuomarina SM-liigatasolla ja reissaan ympäri Suomea tuomaritehtävissä. Kesällä luistimet vaihtuvat lenkkeilyyn ja kuntosaliin.