Empower tarjoaa mahdollisuuden kehittää ammatillista osaamista

HR-koordinaattori Annika Halla

31.08.2018

Aloitin työskentelyn Empower Oyj:ssä harjoittelijana tammikuussa 2016. Opiskelen Haaga-Heliassa kolmatta vuotta ja valmistuminen liiketalouden tradenomiksi häämöttää tämän vuoden lopussa.

HR alana kiinnostaa minua, koska siinä yhdistyvät ihmisten kanssa työskentely ja prosessien kehittäminen.

Hain harjoittelijaksi Empowerille, koska halusin oppia, mitä kaikkea HR-toiminnot pitävät sisällään näin suuressa konsernissa. Myös kansainvälisyys kiinnosti ja olenkin saanut tehdä yhteistyötä sekä Baltian että pohjoismaisen henkilöstön kanssa.

Kiinnostava ja kansainvälinen työnkuva

Tehtäväkenttäni on kevään aikana laajentunut melkoisesti. Alkuvaiheiden avustavat tehtävät ovat laajentuneet suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja järjestelmien kehityshankkeiksi. Työni on tällä hetkellä monipuolista ja välillä haastavaakin, mutta sitä kautta myös erittäin palkitsevaa. Kiinnostavin käynnissä olevista hankkeista on uuden rekrytointityökalun implementointiprojekti sekä siihen liittyvä rekrytointiprosessin muokkaus. Odotan projektin valmistumista innolla! 

Innostava ilmapiiri

Viihdyn työssäni erinomaisesti. Ilmapiiri on innostava ja työnkuva monipuolinen. Kollegat ovat huikeita persoonia ja yhteistyö heidän kanssaan on värikästä ja mielenkiintoista. Nautin siitä, että jokainen päivä on erilainen. 

Pyrin työssäni tukemaan henkilöstöä kaikin tavoin toimivien HR-prosessien ja onnistuneiden projektien avulla. Myös se, että saan työssäni kehittää omaa ammatillista osaamistani, on minulle tärkeää. Toivon, että saisin tulevaisuudessakin olla vahvasti mukana toiminnan kehittämisessä.  

Vapaa-aikana tapaan mielelläni ystäviä ja nautin patikointiretkistä luonnon keskellä. Alpeilla on kiipeilty huikeita maisemia ihailemassa ja nyt on suunnitteilla Islannin ja Kolin reissut. Käyn myös mielelläni balettiesityksissä ja kuuntelen balettimusiikkia  – sopivaa vastapainoa hektisen työn keskellä.